Elämä vastassa

- tarinoita huumetyön arjesta

Tämä on henkilökohtainen tarina. Mietin pitkään, miten lähestyisin tätä aihetta. Kertoisinko yksityiskohtaisesti koko tarinani vai pohtisinko enemmänkin sitä, miten olen pystynyt käyttämään hyväksi kokemuksiani päihderiippuvuudesta työssäni päihdeasiakkaiden parissa vai olenko pystynyt. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Raitistuin 18 vuotta sitten. Päihteiden käyttöni eteni noin kahden vuosikymmenen aikana satunnaiskäytöstä riippuvuuskäyttöön. Muistan hyvin heinäkuisen iltapäivän, jolloin päätin laittaa korkin kiinni. Elämäntilanteeni oli kaoottinen. Olin hyvin masentunut, ahdistunut ja väsynyt elämään.

Kaiken toivottomuuden keskellä ymmärsin kuitenkin, että ainoa vaihtoehto elämän jatkumiselle oli lopettaa juominen ja lääkkeiden väärinkäyttö. Olin toki jo aikaisemmin yrittänyt raitistua monta kertaa katkolla, sairaalaryhmissä ja AA:ssa. Joka kerta olin kuitenkin palannut päihteiden ”turvalliseen” syliin paeten todellisuutta. Tuona heinäkuisena päivänä olin saavuttanut pohjani. Päätin lähteä hakemaan apua, tällä kertaa kuitenkin aivan toisenlaisella asenteella kuin aikaisemmilla kerroilla. Raitistuminen oli ainoa vaihtoehto.

Elämän ja itsetunnon eheytyminen kesti kuitenkin monta vuotta. Monen päihderiippuvaisen tapaan minulla oli aluksi kova kiire saada elämän ulkoiset puitteet järjestykseen. Asunto, työ- ja raha-asiat reilaan, fyysinen olemus ja kondis nopeasti uuteen kuosiin. Suhteellisen lyhyessä ajassa sainkin elämän ulkoiset raamit melko hyvään järjestykseen. Näin jälkikäteen ajatellen olin kuitenkin ensimmäisinä raittiuden vuosinani sisäisesti edelleen hyvin hajalla. Pakenin syyllisyyden ja häpeän tunteitani raivokkaaseen ”touhuamiseen”, itsetuntoni oli heikko.

Vähitellen, monen vuoden jälkeen aloin miettiä, mitä loppuelämälläni tekisin. Ymmärsin, että raittius päämääränä on luonnollisesti hyvä, jos se on sitä jonkin aikaa, mutta se pitää kääntää keinoksi johonkin toiseen päämäärään. Kiinnostuin päihdetyöstä, halusin saada siitä itselleni ammatin. Tämäkään prosessi ei ollut helppo. Jahkailin pitkään, mietin, onko minulla resursseja lähteä opiskelemaan aikuisiällä, onko minusta ylipäätään päihdetyöntekijäksi. Tänä päivänä voin todeta, että onneksi lähdin opiskelemaan. Sain itselleni äärimmäisen mielenkiintoisen työn, johon suhtaudun jopa intohimoisesti.

Onko omasta taustastani sitten ollut hyötyä päihdetyössä? Epäilemättä oma käyttötausta tuo ammatillisen päihdetyön tekemiseen paljon vahvuuksia. Ammatillisessa päihdetyössä pääsee helpommin lähelle asiakasta yhteisen taustan vuoksi. Oma käyttötausta antaa valmiuksia ymmärtää asiakasta paremmin.  Empatiakyky asiakassuhteessa on yksi ominaisuus, jonka oma päihdetausta opettaa. Entisen päihteidenkäyttäjän on helpompi sisäistää asiayhteyksiä ja tunnetiloja, joita hoitosuhteen aikana tulee esiin.

Mutta, mutta…asiat eivät kuitenkaan ole niin yksioikoisia kuin yllämainitusta voisi olettaa. Sen on käytännön päihdetyö opettanut. On toki niin, että oma päihdetausta edesauttaa luottamuksellisen, avoimen ja tasavertaisen asiakassuhteen syntymistä. Tämän olen omalla kohdallani havainnut. On helpompaa samaistua asiakkaan tilanteeseen, ymmärtää esimerkiksi päihdehimoa tai vieroitusoireita (”refloja”) paremmin, kun tietää miltä se todella tuntuu. Joskus kuitenkin niin sanotusti hätkähtää omia tunnereaktioitaan ja ajatuksiaan asiakkaiden parissa työskennellessä. Ristiriita syntyy siitä, että minulla pitäisi olla ambivalentti suhde menneisyyteeni. Käyttöaika tulisi pyrkiä unohtamaan, jotta oma raittius säilyisi, mutta toisaalta käyttöaika tulisi pitää riittävän lähellä, jotta saisi välineitä omaan työhön.

Päihdetyössä kohtaan päivittäin samoja asioita, mistä olen joutunut aiemmin irrottautumaan omassa elämässäni. On tietysti niin, että oman taustani ja päihdetyöhön siirtymisen välillä on kulunut riittävästi aikaa ja oma raittiuteni on vakaalla pohjalla. Mikäli näin ei olisi, voisin tuskin tehdä tätä työtä. On kuitenkin rehellisesti myönnettävä, että välillä joutuu asiakkaiden parissa työskennellessä eräänlaiseen tunnemyrskyyn, monesti on pysähdyttävä tarkastelemaan omaa sisäistä maailmaansa: ajatuksiaan, tunteitaan, reaktioitaan, henkilökohtaisia arvojaan ja omia tekojaan sekä valintojaan. Toisin sanoen harrastamaan itsereflektiota.

Ohjenuoranani on Martti Lindqvistin sanat ”Todelliset vaarat alkavat itsepetoksesta, eivät milloinkaan itsensä tuntemisesta.” Jokaisella on oma varjonsa, mutta näitä varjoisia ominaisuuksia on aina mahdollisuus käsitellä ja korjata, mikäli ne saadaan siirretyksi tiedostetulle tasolle. Itsetuntemuksen saavuttaminen on hankalaa ja pitkäaikaista työtä, omat kipeät, heikot ja rikkinäiset kohdat omassa persoonassa on pyrittävä tunnistamaan mahdollisimman hyvin, jotta pystyisi aidosti auttamaan asiakasta päihdetyössä.

Päihteistä irti pääseminen voi alkaa, kun käyttäjä nöyrtyy tekemiensä valintojen edessä, lopettaa itselleen valehtelun ja kaunistelun sekä rohkaistuu kohtaamaan käyttäytymisensä seuraukset. Monet niin sanotuissa päihdetyöntekijäpiireissä ovat sitä mieltä, että päihdehäiriöisiä voi auttaa vain ja ainoastaan samoja ongelmia kokenut ihminen. Kuten todettu, omasta kokemuksestani on takuulla hyötyä omassa työssäni, mutta ammatillisen työni painopiste ei suinkaan ole käyttökokemusten jakamisessa ja pohtimisessa asiakkaiden kanssa vaan ihmisen elämänhallinnan palauttamisessa pienin askelin. Tehtäväni on tukea ja avustaa terveemmän ja eheämmän arjen hallinnassa sekä tarjota tietoa erilaisista vaihtoehdoista matkalla parempaan elämään.

Päihdeongelman todellinen asiantuntija on kuitenkin siitä akuutisti kärsivä ihminen itse. Ammattilaisella on vastuu puuttua tilanteisiin, mutta puuttumisen ja eri vaihtoehtojen tarjoamisen jälkeen vastuu toiminnasta siirtyy päihteitä käyttävälle ihmiselle itselle. Hänellä tulee aina olla mahdollisuus tarttua vastuun ottamisen haasteeseen ja lähteä tutkimaan sitä. Jokainen päihderiippuvuudesta kärsivä ihminen on mahdollinen onnistuja. Jokaisen ammattilaisen ensisijainen tehtävä on antaa jokaiselle mahdollisuus toipumiseen tilanteesta tai käytetystä päihteestä riippumatta.

Minulla on mielestäni ollut hyvät rakennuspuut oman ammatti-identiteettini rakentamiseen. Oma päihdetausta ja hankkimani ammattipätevyys antavat työlleni hyvän pohjan. Tunnen ja tiedän raitistumisprosessin vaiheet ja vaikeudet. Olen saanut perspektiiviä tähän prosessiin, koska tarpeeksi aikaa on kulunut. Osaan nähdä sen nyt paremmin kokonaisuutena ja analysoida sen vaiheita ja näin viedä tätä kokemusta myös asiakkaiden tietoisuuteen ja hyväksi. Antaa asiakkaille motivaation aihioita ja oivalluksen mahdollisuuksia. Avata asiakkaan motivaation ristiriitoja ja käydä dialogia.

On tärkeää muistaa, että asiakas ”lainaa” motivaatiota minun omasta motivaatiostani. Kysymys kuuluu: onko minulla ollut oikea asenne ja vilpitön halu tehdä tätä työtä? Vastaus: ON, 100- prosenttisesti. Raittiuden saavuttaminen ja raittiina pysyminen vaatii nöyryyttä. Joka päivä. Samoin päihdetyössä on oltava nöyrä. Koko ajan on pyrittävä kehittämään itseään ja kouluttauduttava lisää. Entisen opettajani sanoin: ”Tää päihdetyö on niin hemmetin mielenkiintoista, kun tää on niin vaikeaa.”

Teksti: ”Päihdetyöntekijä”

Pin It on Pinterest