Elämä vastassa

- tarinoita huumetyön arjesta

”…et se on semmonen paikka missä niinku joutuu semmosen räjähdyksen kohteeksi…niinku mielellisen räjähdyksen, että pidä kiinni mistä pystyt…” Näin kuvailee 25-vuotias Tuuli kodin menetystä ja kodittomuuden alkamista.

Haastattelin pro gradu -tutkielmassani viittä 24–25 -vuotiasta naista, jotka olivat kokeneet pitkäaikaiskodittomuuden. Pitkäaikaiskodittomuudella tarkoitetaan yli vuoden kestävää tai toistuvaa kodittomuutta kolmen vuoden sisällä. Naisten kodittomuuden taustalla oli kasautuneita psykososiaalisia ongelmia, jotka vaikeuttivat elämänhallintaa. Uupumus, yksinäisyys, taloudelliset ongelmat sekä lapsuuden ja nuoruuden raskaat kokemukset tuottivat vaikeuksia itsenäistymisvaiheessa, ja aiheuttivat kodin menettämiseen johtaneen tapahtumaketjun. Kodin menettämisestä alkoi negatiivinen kierre, joka särki naisten minäkuvaa, rikkoi sosiaalisia suhteita, aiheutti fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia sekä johti traumaattisina koettuihin tapahtumiin.

Kodittomuuden raskas arki

Kodittomuus lisäsi nopeasti naisten päihteiden käyttöä, sillä arkea oli vaikeaa sietää selvin päin. Päihteiden käyttö katkaisi naisten suhteet perheeseen ja ystäviin sekä aiheutti irrallisuuden tunnetta itsestä ja muista. Päihteiden käyttäminen ja kodin puuttuminen veivät naiset päihteitä käyttäviin porukoihin, sillä yöpaikkaa ei ollut muualta tarjolla. Katumaailman ihmissuhteet näyttäytyivät pinnallisina ja epäluotettavina, ja niihin liittyi hyväksikäyttöä. Päihteiden sekakäyttö teki arjesta kaoottista ja heikensi elämänhallintaa.

Naisten kohdalla arkeen sisältyi jatkuvaa liikkeellä olemista, väsymystä, turvattomuutta, väkivallan pelkoa, oman tilan puutetta ja yksityisyyden katoamista. Omia arkirutiineja terveyden ja hyvinvoinnin suhteen ei voitu ylläpitää kadulla. Itsestä huolehtiminen jäi toissijaiseksi asiaksi, kun päihteiden käyttö muuttui arkea sääteleväksi riippuvuudeksi.

Väkivallan kokemukset olivat osa naisten arkea. Kokemukset olivat traumaattisia ja aiheuttivat pelkoa, turvattomuutta ja haavoittuvuutta sekä häpeän ja syyllisyyden kokemuksia. Väkivalta päihdekuvioissa liittyi huumeiden hankintaan ja huumevelkoihin. Kadulla läpikäydyt kokemukset vaikuttivat naisten minäkuvaan särkevästi ja käsitys omasta pystyvyydestä mureni. Epänormaaleista asioista ja kaltoinkohtelusta tuli normaali osa arkea. Parisuhteista haettiin turvaa kodittomuuden ja päihdemaailman keskellä, mutta nekin osoittautuivat yhdeksi fyysisen väkivallan, hyväksikäytön sekä henkisen väkivallan, kuten alistamisen ja mitätöinnin paikoiksi.

Kodittomuuden leima

Kodittomuus, mielenterveys- ja päihdehäiriöt sekä heikko taloudellinen tilanne asettivat nuoret naiset haavoittuvaan asemaan sekä tilanteeseen, jossa palvelujärjestelmässä harhailtiin ilman kokonaisvaltaisen avun ja tuen saamista.

Kodittomuuteen ja päihderiippuvuuteen liittyvät stereotypiat näkyivät vahvasti ammattilaisten kohtaamisissa. Naiset kertoivat kohdanneensa poiskäännyttämistä, heidän tilanteensa vähättelyä, voivottelua, moralisointia sekä nuivaa kohtelua. Poiskäännyttäminen aiheutti pettymyksen ja turhautuneisuuden tunteita. Kokemukset saivat aikaan näköalattomuuden, toivottomuuden ja elämän merkityksettömyyden tuntemuksia. Ne myös vaikeuttivat avun hakemista ja apuun sitoutumista.

Nähdyksi tulemisen voima

Usein kodittomat nähdään päihteiden käyttöään salailevina, motivaationsa kadottaneina, rikoksia tekevinä ja aggressiivisesti käyttäytyvinä henkilöinä, joiden on hankala sitoutua mihinkään. Tämän kaltainen leimaava näkemys aiheuttaa yksilöille häpeän kokemuksia. Häpeän tunne vaientaa nuoria naisia: he eivät osaa kertoa kokonaistilanteestaan, eivätkä näe tai yksikertaisesti tiedä mitä vaihtoehtoja heillä on.

Muutoksen kannalta tärkeää on, että naiset nähdään toisenlaisina kuin stereotypia olettaa. Jokaisen nuoren naisen näkeminen arvokkaana ja heidän kunnioittamisensa luo tilaa elämäntilanteen muutokselle. Nuorissa naisissa on voimaa, ideoita ja lahjakkuutta, jotka ovat jääneet kodittomuuden leiman alle.

Vaikka naisten on itse tehtävä valinnat ja otettava vastuu, on työntekijöiden leimoja rikkovalla puheella ja vierellä kulkemisella suuri merkitys. Monimuotoisten ongelmien keskellä pelkkä oma motivaatio ei riitä muutokseen. Pienillä interventioilla, konkreettisella avulla ja työntekijöiden arvostavalla suhtautumisella on kuitenkin rohkaiseva ja kiinnipitävä merkitys, joka vie kohti muutosta. Ronjan sanoin:

”…niin mulla on niinku silleen semmonen kuitenkin hyvyys mielessä säilynyt koko ajan että se voi olla mikä tahansa mikä pelastaa koko ajan…et se mikä vie sinne normaaliin elämään mistä pidän kiinni…”

Loppujen lopuksi kodittomuuden tilannetta ei kuitenkaan muuta mikään muu kuin oma koti. Oman kodin kautta rakentuu turvallisuus, oma tila, elämänhallintaa tukevat arkirutiinit ja nuorten naisten minäkuva. Oman tilan kautta on mahdollista lähteä miettimään elämän uudelleenjärjestämistä ja ongelmien ratkaisua. Koti mahdollistaa unelmoinnin, haaveet sekä tulevaisuuden suunnittelun ja toteutuksen. Ilman kotia ei ole mitään muutakaan.

 

Teksti: Martta Viisanen, yhteiskuntatieteiden maisteri, Lapin yliopisto

Viisasen pro gradu -tutkielma ”Se on ihan kaikki kaikessa, että on koti” : nuorten naisten kokemuksia kodittomuudesta ja sen merkityksistä on luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019061520634

Pin It on Pinterest