Elämä vastassa

- tarinoita huumetyön arjesta

Kokemusasiantuntijuus levittäytyy yhä laajemmin sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteisiin ja hyvä niin, vaikka siinä onkin myös omat riskinsä. Oman kokemuksen rintaäänellä puhuva pystyy antamaan lohtua, toivoa ja rohkaisua toisille toipujille omalla tarinallaan ja esimerkillään. On helppo uskoa, että hänen viestinsä vaikuttaa eri tavoin kuin jakkupukuisen pärjäävyyttä hohkaavan ammattilaisen, jolla ei ole ollut kosketuspintaa esimerkiksi aineiden käyttäjien maailmaan.

Toimin aiemmin Kuntoutussäätiön tutkijana MIPA-hankkeessa (Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteinen tutkimusohjelma), missä tutkimme muun muassa kokemusasiantuntijuutta ja vertaisuutta toipumisen ja kuntoutumisen tukena. Valotan nyt tässä blogissa, mistä kokemusasiantuntijuudessa on kyse ja mihin sitä tarvitaan.

Etenkin 2010 -luvun alusta kokemusasiantuntijuus nousi Suomessa vahvasti käsitteenä tapetille ja keskustelu siitä on vain lisääntynyt. Nykyään kokemusasiantuntijoita käytetään paljon muillakin sektoreilla kuin mielenterveys- ja päihdehoidossa, mistä se lähti liikkeelle. Kokemusasiantuntija ei ole kuitenkaan suojattu nimike vaan kuka tahansa voisi periaatteessa kutsua itseään kokemusasiantuntijaksi, vaikka termiä onkin useasti yritetty määritellä.

Mielestäni yksi hyvä määritelmä kokemusasiantuntijalle on seuraava: ”Kokemusasiantuntija on kokemusasiantuntijakoulutuksen käynyt henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta sairastamisesta, kriisistä tai tietystä elämäntilanteesta, joko itse sairastavana, kuntoutuvana, palvelun käyttäjänä tai läheisenä. Kokemusasiantuntija tietää, mikä häntä on auttanut ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet hänen tai hänen läheisensä toipumiseen. Lisäksi hänellä on halu kehittää palveluita tai auttaa muita oman kokemuksensa perusteella” (ks. STM 2009)

Yksi haastattelemamme henkilö kiteytti: ”On suoranainen laatuvirhe, jos loppukäyttäjien mielipidettä ei kuunnella eikä käytetä kehittämisessä”. Kokemusasiantuntijoita siis tarvitaan palveluiden suunnittelussa ja arvioinnissa ja uusien ammattilaisten kouluttamisessa. Kokemusasiantuntija tietää, mikä häntä on auttanut tai haitannut kuntoutumisessa ja olisi sääli, jos tämä kokemus jäisi kuulematta.

Parhaimmillaan kokemusasiantuntijuuden kautta todelliset – eikä näennäiset – osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet paranevat, stigmat ja ennakkoluulot hälvenevät ja yhteiskunta muuttuu inhimillisempään, avoimempaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan.

Kokemusasiantuntijat toimivat usein tärkeänä linkkinä kuntoutujan ja ammattilaisten välillä sekä madaltavat kynnystä ylipäätänsä hoitoon tulemiseen ja toimivat ennen kaikkea rohkaisevana esimerkkinä. Onhan esimerkin voima mahtava kaikissa inhimillisissä ponnisteluissa, esimerkiksi: ”Ett hei älä nyt, mullakin on 7 v laitoskierre” tai ”jos toi tyyppi on pystynyt skarppaamaan, niin ehkä mullakin on viel toivoo”.  Saman kiirastulen läpikäynyt pystyy kuulemaan toista eri tavalla.

Toisaalta, jos on liian lähellä omaa kokemustaan ja pitää sitä ainoana totuutena eikä ole kokemustaan esimerkiksi koulutuksen avulla riittävästi prosessoinut, ei siitä jalostukaan välttämättä sellaista asiantuntijuutta, josta toiset kuntoutujat tai systeemit hyötyisivät. Kysymykseen “Kuka sopii kokemusasiantuntijan tehtäviin?” vastattiin tyypillisesti: ”Pitää pystyä analyyttisemmin sitä omaa elämää ja kokemusta tarkastelemaan” ja on ”päässy kattomaan sitä vähän kauempaa” ja pitää olla ”riittävästi kokemusta toipumisesta”.  Samoin on olemassa uupumisen ja liikaa tekemisen riski ja siksi omien rajojen tunnistaminen on tärkeää.

Kokemusasiantuntijuus on mielekästä monella tavalla. Se on ensinnäkin itselle hyödyllistä oman toipumisen kannalta: ”Hyvä homma hoitaa itteensä kun tekee näit töitä”, kun pysyy itse samalla kosketuksissa toipumisen problematiikkaan. Se voi olla myös ponnahduslauta eteenpäin esimerkiksi työllistymisessä. Toisten kuntoutujien kannalta se on ainutlaatuista sosiaalista tukea, jota yksi toipuja kuvasi jopa ”tajunnanräjäyttäväksi” kokemukseksi.  Samoin se on koko palvelujärjestelmälle hyödyksi, jotta palvelut parantuvat sekä ylipäätänsä kansalaisten osallisuus voi yhteiskunnassa tätä kautta vahvistua.

Soraääniäkin on silti ilmassa. Esimerkiksi on epäilty, että kokemusasiantuntijoiden käytöllä yritetään säästää ja korvata ammatillista työtä. Kokemusasiantuntijoiden saamat palkkiot, jos niitä on ylipäätänsä pullakahveja kummempia ollut, ovat kuitenkin olleet perinteisesti varsin pieniä ja välillä asenteet palkkion maksuun ovat olleet nihkeitä, esimerkiksi: ”Nuo tulee kertoilemaan omia ryyppäämisjuttuja ja pitäs sitte vielä maksaakin siitä”.

Voidaan myös olettaa kokemusasiantuntijatoiminnan lisääntyvän tulevaisuudessa. Mielenterveys- ja päihdelainsäädäntöä uudistetaan ja ministeri Annika Saarikko on todennut: ”Lain mukaan kokemusasiantuntijoita on oltava ja toimintaa pitää kehittää. ” Toivottavasti olemme tähän kehitykseen riittävän avarakatseisia ja notkeita sekä toimintaan saadaan selkeämmät ja tukevammat rakenteet.  

Teksti: Elina Mäenpää

Kirjoittaja toimi aiemmin tutkijana Kuntoutussäätiössä MIPA-hankkeessa. Lisätietoja hankkeen sivuilta www.a-klinikka.fi/mipa

Pin It on Pinterest