Elämä vastassa

- tarinoita huumetyön arjesta

Kun koronavirus saapui salakavalasti Suomeen maaliskuussa 2020, päätettiin iso osa Suomea sulkea ja eristää taudin leviämisen hidastamiseksi. Samalla sulkeutuivat suurin osa asunnottomille ja päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiville ihmisille tarkoitetuista kokoontumispaikoista.

Näissä paikoissa ihmisillä oli tähän saakka ollut mahdollisuus saada ruokaa, peseytyä, pestä pyykkiä, levähtää ja saada myös muunlaista tukea. Työntekijät auttoivat tukiasioissa niin, että ihmisten oli mahdollisuus saada tililleen muutama satanen, jolla pärjätä. Lisäksi ihmisillä oli mahdollisuus saada apua terveyteen liittyvissä asioissa, tavata matalalla kynnyksellä sairaanhoitajaa ja lääkäriä sekä saada apua ajan varaamiseen terveydenhuollon palveluihin. Työntekijöiden tärkeänä tehtävänä oli kulkea ihmisen rinnalla vaikeina aikoina, luoda toivoa elämään, kuunnella sekä antaa konkreettista apua ja tukea. Näiden palveluiden suljettua ovensa monen ihmisen elämältä ja arjelta putosi pohja.

Hankalin tilanne on nyt niillä ihmisillä, joilla ei ole paikkaa missä asua. Kun muu Suomi on eristäytynyt koteihinsa, asunnottomat ovat jääneet sen vähäisenkin tuen ulkopuolelle, mitä päiväkeskukset ovat aiemmin voineet tarjota. Tukiasioiden hoitaminen tapahtuu lähes kokonaan verkossa, eikä asunnottomilla ole välttämättä mahdollisuuksia päästä digipalveluiden äärelle. Asunnottomille tarkoitetut yöpymispaikat ovat täyttyneet äärimmilleen, sillä koronatilanteen vuoksi paikkamääriä on vähennetty. Yhä useampi joutuu nyt viettämään yönsä taivasalla.

Koronakriisin aikana on korostettu erityisesti käsienpesun ja hygieniasta huolehtimisen tärkeyttä. Hygieniasta huolehtiminen on kuitenkin asunnottomien kohdalla hankalaa: he eivät pääse enää pesemään käsiään tuttuihin päiväkeskuksiin, monet julkiset vessat ovat maksullisia ja käsidesitkin ovat kaupasta loppuneet.

On silmiä avaavaa, että kansallisen kriisin koittaessa kansalaisten mahdollisuudet suojautua virukselta jakautuvat räikeästi kahtia. Osalla on mahdollisuus välttää kaikkea kanssakäymistä, eristäytyä kotiinsa, pitää ystäviinsä digitaalisesti yhteyttä, tilata ostokset kaupasta oven taakse ja huokaista helpotuksesta, kun palkka tulee kuukausittain tilille.

Toinen puolisko kulkee ympäri katuja yötä päivää vailla levähdyspaikkaa. Kokoontumisten välttämiseksi rautatieasemalta on viety pois penkit, joilla asunnottomat ovat ennen saaneet hieman levähtää. Heidän mahdollisuutensa käydä suihkussa ovat vähentyneet ja ruoan saaminen on vaikeutunut. Jos he sairastuvat, heillä ei välttämättä ole mahdollisuutta soittaa neuvovaan koronapuhelimeen, käydä autolla tai taksilla koronavirustesteissä tai eristäytyä sisätiloihin parantelemaan vointiaan.

Huoli asunnottomista kalvaa monen heidän kanssaan työskentelevän mieltä. Kun Suomen eristäytyminen alkoi ja huoli asunnottomista kasvoi, laittoivat kaupungin ja järjestöjen toimijat pikaisesti pystyyn uuden verkoston, jossa pohdittiin yhdessä, miten auttaa heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Päätettiin pitää toimipaikkoja auki muokatuilla palveluilla ja tarjota akuuteimmat palvelut. Lisäksi päätettiin jalkautua ihmisten keskuuteen kaduille ja kujille (hyvissä suojavarusteissa ja turvaväliä noudattaen), ja jakaa ruokaa, makuupusseja ja muita tarvikkeita, joille kadulla olevilla ihmisillä on kova tarve. Ihmisiä on kohdattu ja kuunneltu, ja toivoa on pyritty luomaan. Ja tämä kaikki on tapahtunut yli organisaatiorajojen, nopealla aikataululla ja vahvalla yhteistyöllä.

Kun maailmassa tapahtuu pelottavia ja pahojakin asioita, on tärkeää kääntää katse hyvää kohden. Välittäminen ja yhteistyö ovat vahvistuneet entisestään. Ihmisten halu tehdä hyvää on ollut pysäyttävää. Työntekijät ja muut asunnottomien kanssa toimivat ovat halunneet auttaa ja päätyneet mahdollisesti muuttamaan työnkuvaansa, työaikojaan ja kehittämään toimintaa niin, että saadaan tarjottua apua sitä eniten tarvitseville. Tavalliset ihmiset ovat osallistuneet keräykseen ja lahjoittaneet isoja määriä makuupusseja jaettavaksi asunnottomille. Vaikka tilanne on pelottava eikä meidän hallittavissamme, on pysäyttävää saada todeta samaa tahtiin makuupussikasan kasvaessa: ihmiset ovat hyviä ja välittäviä.

 

Jalkautuessa kadulla kuultuja kommentteja kohdatuilta asiakkailta:

 

”Siis ootteko te täällä meitä varten? Siis oikeestiko meitä varten?”

Työntekijä: ”Onko nälkä?” Kohdattu henkilö: ”No todellakin on!!”

”Koko ajan jauhetaan siitä, että pitäsi pestä käsiä. Missäs peset, kun ei oo kämppää ja kaikki mestat on kiinni?”

”Mistä niitä makuupusseja saa? Täällä ulkona on hel***in kylmä nukkua öisin.”

”Eihän täällä katukuvassa näy ketään muita kun me, kadun rappioihmiset. Kaikki muut on mukavasti eristäytyneet kotiinsa.”

”Kiitos kun kuuntelit mua. En oo moneen viikkoon jutellut kenenkään kanssa.”

”Te teette niin hienoa työtä. Kiitos koko sydämestäni.”

Jalkautuvaa työtä toteuttavat yhteistyössä Helsingin kaupunki, Helsingin Diakonissalaitos, Sininauhasäätiö, A-klinikkasäätiö, Tukikohta ry, Vihreä Keidas ja monet muut toimijat

 

Kuva: Juho Sarvanko

Teksti: Hede Laasonen, Osiksen kehittämissuunnittelija

Pin It on Pinterest