Elämä vastassa

- tarinoita huumetyön arjesta

Reilu kolme vuotta sitten siskoni kuoli, kaverilta löytyi asunnosta luteita ja käytin suonensisäisesti hirveät määrät Consertaa. En tiedä, voiko kukaan kuvitella, missä kunnossa pääni oli. Konttasin yöt ja päivät keräten roskia, joita luulin luteiksi. Kävin kaupungintalolla tutkituttamassa purkkeja, joiden sisältö oli järjestään roskia.


Samoihin aikoihin löysin Völjyn. Vihdoin olin löytänyt paikan josta sain järkeä sisäiseen kaaokseeni. Mielessä velloi luteet ja että asunto on saatava ihmismäiseen kuntoon. Vaikka olin ollut siisti ja järjestelmällinen ihminen, niin vuosien varrella tilanne oli lipsunut ja lipsunut siihen, että asuntoni oli saastainen luukku, jossa ihmiset kävivät vedoilla. Jotenkin vaan asiat oli siinä tilanteessa, että en huolehtinut itsestäni enkä ympäristöstäni.


Mittani oli tullut täyteen siihen, että ovella oli aina joku, minulla ei ollut lainkaan mielenrauhaa, minua komenneltiin omassa kotona ja jatkuvasti hävisi vaatteita ja tavaraa. Suljin oveni ihmisiltä, mikä kävi yllättävän helposti, kun olin tehnyt sen päätöksen. Halusin oman kodin, jossa saan asua rauhassa ja ilman muita elollisia otuksia. Völjystä sain ja otin avun vastaan. Siispä laitoimme Völjyn työntekijöiden Annen, Pasin ja Mikan kanssa hösseliksi asunnossani. Annehan oli jo aiemmin käynyt auttamassa minua huushollini kanssa, joten se alensi kynnystä päästää heidät siihen kaaoksen keskelle -ulkoista ja sisäistä.


Totta kai hävetti ja nolotti. Mikähän siinäkin, kun ei silloin hävettänyt, kun kyse oli muista käyttäjistä? No kuitenkin Ihan aluksi raivasimme vanhoja huonekaluja ja roskia pois. Sitten ostin isän avustuksella uuden sängyn. Ja sain olo- ja makuuhuoneet. Ennen nukuin olohuoneessa sohvanraadossa ja sittemmin ullakolta raahatussa sängyssä. Kaatopaikalle lähti törkyä pakettiautollinen tai kaksi. Mieli lepäsi, kun oli siistiä, ja siitä kipinä lähti pitää itse paikat kunnossa.


Vaatteet. Ja niitähän riittää. Ne on ollut kaikista haasteellisimmat. Olen roikkunut niissä kiinni epätoivoisesti. Annen kanssa on eräämmänkin kerran lajiteltu yhdessä minun vaatteita ja aina samat retkut järjesteltävänä. Anne on ehdottanut, että laitetaanko pois ja minä en missään nimessä ole halunnut luopua yhdestäkään – tietenkään. Anne sanonut sitten, että laitetaan mietintämyssyyn. En tiedä, mitä minulle tapahtui, mutta yhtäkkiä aloin syytää rättejä ja riepuja roskiin. Odotin oikein seuraavaa kertaa Annen kanssa, koska minut oli vallannut luopumisen kaipuu. Meillä oli hyvät keskustelut Annen kanssa samalla, kun viikattiin vaatteita. Ja edukatiivinen työote käytössä, missä työntekijä opettaa asiakasta ja asiakas työntekijää. Siitäpä ei sen enempää.


Samalla kun asunto siistiytyi, niin pääni alkoi selkeytyä ja kuntoutuminen alkoi. Oma rauha ja siskoni kuolema saivat aikaan sen, että aloin miettiä elämääni, terveyttä, tulevaisuutta. Vaikkakin olen kuntoutunut, niin aika ajoin joudun edelleen kuitenkin harvemmin pyytämään Völjyä kotiin. Olen uudestaan oppinut pitämään huolta kodista.


Muistan ikuisesti, kun Anne oli tiskannut hirveän määrän likaisia astioitani ja sanoi minulle, että ”Nyt sinun täytyy alkaa tiskamaan itse – Anne ei asu täällä”. Se kolahti ja voi että mua hävetti. Tosiaan aikuinen ihminen ei osaa pitää huolta kodistaan ja tiskata tiskejään. Siitä päivästä asti olen pitänyt huolen, että kun Völjyläiset tulee kotikäynnille, niin tiskit on ainakin tiskattu. Nykyään harvemmin ja harvemmin joudun turvautumaan Völjyyn. Jos ovat tulleet, niin olen saanut kuulla, että asuntoni on liian siisti heille. Sitten on tehty hienosäätöä. Aiemmin völjyläiset veivät mukanaan roskiin monta jätesäkillistä, enää törkyä ei ole ja olen oikein ylpeä, jos on jotain roskiin laitettavaa.


Ihmettelen suuresti, miten kärsivällisiä Anne, Pasi ja Mika on. Nimittäin vapauduin vasta äskettäin öttiäiskammostani. En meinannut millään uskoa, että asunnossani ei ole mitään elukoita. Sänkyäni ja keräämiäni roskia on tutkittu eräämmänkin kerran – turhaan. Käsittämätön tuo ihmismieli!


Kerran tuli käymään yksi vanha kaveri, joka majaili aikoinaan luonani. Hän hämmentyi ja liikuttui, kun näki uuden ilmeen saaneen asuntoni. Hän sanoi minulle: ”Alkaa itkettämään, kun täällä ei haise enää lika ja pikkukärpäset, vaan täällä tuoksuu koti”.


Olen kyllä harmitellut, kun ei tullut otettua ennen ja jälkeen valokuvia. Asuntoni ja minä ollaan kyllä käyty melkoinen muutos läpi vuosien varrella. Pidän omaa huushollia yllä enemmän tai vähemmän ahkerasti, mutta minulla on oma koti, jossa saan olla rauhassa ja tunnen oloni turvalliseksi, eikä mielessä ole öttiäiset. Ja miettikääpä, että tänään tai huomenna pystyn päästämään vaikka huoltomiehen sisälle ilman hirveää siivousurakkaa ja paniikkia. Eikä minun tarvitse koko ajan pelätä häätöä. Aiemmin poltin sisällä, mitä en voisi kuvitellakaan enää tänä päivänä. Enkä ole piikittänyt ja käyttänyt mitään 1,5 vuoteen. Muutos on mahdollista!


Teksti: Völjy-toiminnan asiakas


***


Mikä ihmeen Völjy?


Völjyssä toteutetaan hajautetun asumisen tukea sekä osallistavaa toimintaa huumeita käyttävien ihmisten parissa Tampereella. Työtä tehdään haittoja vähentävällä työotteella asiakkaiden omia voimavaroja tukien ja tarvittaessa vahvasti kannatellen. Völjy on A-klinikkasäätiön toimintaa ja sitä rahoittaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Tämä on Völjyn ensimmäinen blogipostaus Elämä vastassa -blogissa. Jatkossa Völjy ylläpitää blogia yhdessä Osis-toiminnan kanssa.

Pin It on Pinterest