Elämä vastassa

- tarinoita huumetyön arjesta

Meitä kaikkia on koeteltu koronasta johtuen. Uudellamaalla rajoituksia on lievennetty ja ihmiset saavat nauttia kesästä ja toistensa seurasta hieman vapaammissa merkeissä. Kodista pääsee ulos ihmisten ilmoille, ihanaa. Terasseilla ja puistoissa ihmiset ovat kerääntyneet yhteen ja iloista puheensorinaa kuuluu ympäristöstä.

Sitten suuntaan katseeni hieman pidemmälle. Kaikki eivät voi kokea tuota samanlaista iloa. Heillä ei kotia. Joukko miehiä ja naisia, jollain mukana koirakin. Heidän tunneilmastonsa on aika lailla toisenlainen ja sen myös kuulee.

”Monen aikaan jalkautuvat työntekijät tulee, missä ne liikkuu tänään?”

”Ai niin, mikä päivä tänään yleensä edes on?”

Osiksen matalan kynnyksen palveluiden yhtenä toimintamuotona on jalkautuva etsivä työ. Jalkautuvaa työtä tehdessäni olen havainnut ja ihmiset ovat kertoneet minulle, että nälkä on päivittäinen vieras. Välttämättä asuntoakaan ei ole. “Sössin vuokrat.” “Naapurit ovat valittaneet, vaikken ole mitään häiriöitä aiheuttanu.” “Vanha kaveri jeesasi vähän kämppäremontissa, mutta ei mennyt ihan putkeen ja sitten tuli häätö.”

Päihdemaailmassa eläminen ja asunnottomuus on yleinen yhdistelmä – sallittakoon tässä kohtaa yleistys. Opiskeluaikoinani haastattelin päihteitä käyttäviä asumiseen ja asunnottomuuteen liittyen. Haastatteluista ilmeni, että ihmisten oma toive oli asua itsenäisesti vuokralla, ”niin kuin kaikki muutkin”. Inhimillinen toive, johon on helppo yhtyä – eikö?

Haastatteluista kävi ilmi myös sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunne ja sen merkitys. ”Kaveri auttoi, kun ei ollut kämppää. Sain olla hänen luonaan. Kun itse sain asunnon, niin pitihän munkin asunnottomia kavereita auttaa.” Tilanteesta kuitenkin seurasi erinäisiä lieveilmiöitä asunnossa ja sen lähiympäristössä. Tästä seurauksena oli useimmille häätö. Kierre oli taas valmis.

Asumispalveluita on monenlaisia. Päihteitä käyttäville on tarjolla muun muassa yhteisöasumista, tuettua asumista ja palveluasumista. Kuitenkin tunne ”kytätyksi” tulemisesta muodostuu osalle esteeksi ottaa vastaan asumispalveluita, eivätkä kaikki koe palveluita omikseen. Tarvitsemme enemmän asumismuotoja, joihin kuuluu sosiaalinen isännöinti. Jonkin verran näitä on, vaan ei tarpeeksi.

Osa ihmisistä tarvitsee tukea ja valmennusta voidakseen asua itsenäisesti. Moni kaipaa neuvoja esimerkiksi rahankäytön hallintaan ja vuokran maksuun tai arjen askareisiin, kuten ruoanlaittoon ja siivoamiseen. Mutta entäs ne kaverit, eihän heille voi kääntää selkää – vai voiko? Voiko sanoa, että ”sori nyt, tää on mun seitsemäs asunto, enkä haluu enää asunnottomaksi”? Ennen kaikkea tukea tarvitaan tunnetaitoihin ja elämisen taitoihin. On kuitenkin tärkeää, että tukea tarjotaan inhimillisesti ja tuomitsematta.

Helppohan minun näitä on pohtia, kotoa käsin. Eiköhän aleta kaikki hommiin yhdessä, jotta voimme saada paremmat ajat mahdollisimman monelle.

Teksti: Aino Rukkila, Osiksen kehittämiskoordinaattori

Pin It on Pinterest