Elämä vastassa

- tarinoita huumetyön arjesta

Otsikko herättänee lukijassa heti kysymyksen. Mikä harmin paikka? Tässä kirjoituksessa pyrin tuomaan esiin ajatuksia haittoja vähentävästä päihdetyöstä eli harm reductionista.

Haittoja vähentävän päihdetyön käsite ei ole kaikille selkeä. Siihen suhtaudutaan usein kriittisesti ja väheksyvästi – toisinaan jopa päihdetyön ammattilaisten piirissä. Myös poliittisessa keskustelussa ja joidenkin puolueiden ulostuloissa on esitetty haittoja vähentävästä päihdetyöstä jyrkkiä ja yksioikoisia mielipiteitä, jotka eivät ole perustuneet faktoihin tai kotimaiseen ja kansainväliseen tutkimustietoon. Negatiivinen ja pinnallinen keskustelu aiheuttaa turhautumista ruohonjuuritason työntekijöille, jotka tekevät sydämellään työtä haittoja vähentävän päihdetyön yksiköissä.

Tosiasia on se, että huumeiden käyttö on lisääntynyt, samoin huumeiden käytöstä aiheutuneet haitat. Huumeita käyttävien kuolleisuus on kasvanut. Hätä kentällä on kova. Todellinen harmin paikka siis.

Mitä sitten on haittoja vähentävä työ?

A-klinikkasäätiön Völjy-hankkeen Haittoja vähentävän työn oppaan mukaan ”haittoja vähentävä työ huumeita käyttävien ihmisten parissa tarkoittaa työmuotoa, jossa ihmistä tuetaan ja autetaan muuttamaan itselleen tai ympäristölleen haitallista toimintaa ja käyttäytymistä vähemmän haitalliseksi ja elämänlaatua kohentavaksi.” Edelleen oppaassa todetaan, että ”haittoja vähentävässä työssä pyritään myös vaikuttamaan yhteiskuntaan ja ympäristöön siten, että huumeiden käytön haitat olisivat mahdollisimman vähäiset ja huumeita käyttävillä olisi mahdollisuus ja oikeus osallisuuteen yhteiskunnassa.

Haittoja vähentävä työ perustuu holistiseen, kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen. Jokaisella ihmisellä on ehdoton ihmisarvo, jokainen on arvokas. Haittoja vähentävällä päihdetyöllä pyritään terveyden edistämiseen, itsetuhoisuuden estämiseen ja sairauksien hoitoon, ravinnon ja asunnon tarjoamiseen, hygieniasta huolehtimiseen, turvallisen ympäristön takaamiseen ja turvallisuuden tunteen kasvattamiseen, toiminnallisuuden ja henkisten virikkeiden tarjoamiseen, koulutusmahdollisuuksien järjestämiseen, omien tunteiden kohtaamiseen, itseluottamuksen kasvattamiseen, välittämiseen, huolenpitoon ja vastuukasvattamiseen, osallisuuden vahvistamiseen, yhteisöllisten hetkien tarjoamiseen, harrastusten tarjoamiseen, omasta asunnosta ja raha-asioista huolehtimiseen, osallisuuden tukemiseen ja työllistymiseen.

Haittoja vähentävä päihdetyö edellyttää työntekijöiltä valmiuksia ja asettaa työlle kovia vaatimuksia. Ajoittain paineet työssä voivat olla kohtuuttomia. Tilannetta ei helpota se, että julkisessa keskustelussa esiintyy säännöllisin väliajoin kritiikkiä työtä kohtaan. Korvaushoitoon saatetaan suhtautua negatiivisesti luonnehtimalla, että korvaushoidossa ”huumeidenkäyttäjiä hoidetaan huumeilla”. Terveysneuvontaa saatetaan kuvailla siten, että siinä ”edistetään huumeidenkäyttöä jakamalla käyttövälineitä”. Huumeiden valvottujen käyttötilojen mahdollisesta käyttöönotosta keskusteltaessa moititaan, että ”käyttöhuoneet ovat vaarallisia ja aiheuttavat häiriöitä ja väkivaltaa.” Huumeiden käytön dekriminalisointia käsitellessä saatetaan jo alkuun todeta, että ”dekriminalisointi ei tule missään tapauksessa onnistumaan”.

On surullista, että huumekeskustelu Suomessa ei tunnu johtavan oikein mihinkään. Tiedostamme, että huumeiden käyttö ja sen aiheuttamat haitat, kuten huumekuolemat, lisääntyvät. Silti huumehoidon rakenteissa ja hoitojärjestelmien parantamisessa ei tapahdu oikeastaan mitään.

Miksi emme pysty toimimaan Suomessa siten kuin esimerkiksi Tanskassa, Norjassa tai muutamissa Keski-Euroopan maissa on toimittu? Emmekö välitä heistä, joiden elämänhallinta on luisunut kaaokseen huumeriippuvuuden eli huumeiden käytöstä aiheutuneen sairauden myötä?

Yleinen käsitys ja odotus on, että ihmiset raitistuvat. Vastakkainasettelu haittoja vähentävän ja kuntouttavan työn välillä luo jännitteitä. Ymmärrystä, hyväksyntää ja yhteistyötä tarvittaisiin paljon enemmän eri päihdetyössä toimivien kesken. Omaan lokeroon sulkeutuminen ja omien ehdottomien mielipiteiden julkituominen ei auta ketään, jos ja kun halutaan edesauttaa päihdetyön kehittämistä tulevaisuudessa. Tosiasia on, että kaikki eivät pysty raitistumaan, mutta kaikkia on autettava riippumatta elämäntilanteesta. Se on ihmisyyden perusta.

Teksti:

Risto Kansanen, ex etsivän työn tekijä, Osis

Pin It on Pinterest